Opintotuki loppuu ja opinnot jatkuvat - millä elän?

Valvoja: Kela | opintotuki

Kirjoittaja herneenverso 12 Loka 2017, 17:52
Hei!

Aloitin juuri neljännen vuoden yliopistossa, ja opintotukikuukauteni loppuvat joulun jälkeen. Olen kuitenkin vasta aivan maisterivaiheeni alussa, joten opintoja on vielä edessä, eikä kansantaloudellisesti liene järkevää pakottaa ihmistä lopettamaan tutkintoaan tässä vaiheessa kesken. Osa opintotukikuukausistani kului aiempiin ammattikorkeakouluopintoihin (n. 1,5v), mutta ala ei ollut terveyssyistä minulle sopiva.

Saan yleistä asumistukea, mutta sehän ei tietysti kata edes koko omaa osuuttani kimppakämppäni vuokrasta. Kysynkin, olenko oikeutettu toimeentulotukeen, kun opintotukeni päättyy, vaikka opinnot vielä jatkuvatkin? Mitä tarkoittaa se, että kaikki lainaerät pitää olla nostettuina ennen toimeentulotukea? En ole nostanut opintojeni alkuvaiheessa ollenkaan lainaa, mutta viimeiset vuodet olen (paitsi tietysti kevään lainaerä joka olisi vielä odottamassa). Voiko nämä käyttämättömät opintolainat saada nostettavaksi vielä ennen kuin on pakko siirtyä toimeentulotuelle?

Opintojeni aikatauluihin sopivaa jatkuvaa osa-aikatyötä en ole löytänyt, eikä satunnaisilla keikkatöillä kukaan itseään pelkästään saa elätettyä. Olen asiasta tosi stressaantunut.
Vastaa