Aikuisopintotuki

Valitse tämä, jos kysymyksesi ei sovi mihinkään muuhun keskustelualueeseen. Voit kysyä esimerkiksi korkoavustuksesta ja opintolainan takaisinmaksusta. Miten toimia, jos sairastut, saat lapsen tai jos intti/sivari kutsuu.

Valvoja: Kela | opintotuki

Avatar
tuuli

Aikuisopintotuki

Lukematon viesti Kirjoittaja tuuli » 23 Marras 2014, 21:06

Hei, haluaisin vain varmistua siitä, että olen ymmärtänyt kaiken oikein. Aikuisopintotukea siis saa, kun on "ollut vähintään 8 vuotta työelämässä työntekijänä tai yrittäjänä." Tämä kaiketi tarkoittaa että jos välissä on jokin työttömyysjakso, tuota aikaa ei lasketa mukaan? Haluaisin pyrkiä taas opiskelemaan. Valmistumisestani tulee ensi kesänä täyteen kahdeksan vuotta, mutta olen ollut tänä aikana yhteensä puolisen vuotta työttömänä. Pystyisinkö siis ensi syksynä saamaan opintotukea?
Nykyäänhän ei käsittääkseni enää saa toista samanarvoista tutkintoa varten tavallista opintotukea?

Avatar
Kela | opintotuki
Viestit:32283
Liittynyt: 25 Syys 2014, 13:24
Paikkakunta: KELA

Re: Aikuisopintotuki

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | opintotuki » 24 Marras 2014, 09:56

Hei!
Aikuiskoulutustukea myöntää koulutusrahasto. Voit tiedustella aikuiskoulutustuen perusteita heiltä (www.koulutusrahasto.fi).
Opintotukea voidaan vielä tällä hetkellä myöntää toiseenkin samantasoiseen korkeakoulututkintoon, jos tukikuukausia on vielä käytettävissä. Tähän on kuitenkin esitetty rajausta ja muutosta koskeva hallituksen esitys (210/2014) on parhaillaan eduskunnassa käsiteltävänä.
Ystävällisin terveisin Kela | Opintotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi

Avatar
Riksa73
Viestit:1
Liittynyt: 28 Kesä 2018, 13:50

Re: Aikuisopintotuki vai aikuisopintoraha

Lukematon viesti Kirjoittaja Riksa73 » 29 Kesä 2018, 09:46

Hei!
Meitä täällä olisi kaksi nelikymppistä naista, jotka ovat olleet reippaasta yli 8 vuotta työssä hoitoalalla. Meitä kiinnostaa alan vaihto ja siihen liittyvät asiat ja tuet.
1) Mitä eroa on aikuiskoulutustuella ja -rahalla? Mistä ja miten niitä haetaan ja mitkä ovat hakukriteerit? Entä näiden tukien päättymisen jälkeen? Huomioidaanko alaikäisiä lapsia tuen määrässä? Entä puolisin tulot?
2) Miten taas toimitaan oppisopimuskoulutuksen kanssa? Pitääkö silloin irtisanoutua toimesta saadakseen oppisopimukseen liittyvää korvausta?
3) Tarvitseeko työnantajan olla tietoinen opiskelun sisällöstä mikäli 2 vuoden opintovapaata hakee? Meillä siis tarkoituksen aivan toisen alan opinnot.
4) Kuinka pitkälle työnantaja voi venyttää opintovapaan myöntämistä?
5) Jos työnantaja myöntää palkattoman opintovapaan (haetaanko sitä muuten vuosi kerrallaan?), onko lupa olla opintoihin sisältyvissä lomakausissa poissa siitä työstä, mistä opintovapaa on myönnetty? Pystyykö silloin tekemään toisen alan töitä?

Avatar
Kela | opintotuki
Viestit:32283
Liittynyt: 25 Syys 2014, 13:24
Paikkakunta: KELA

Re: Aikuisopintotuki

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | opintotuki » 02 Heinä 2018, 10:58

Hei

Hyviä kysymyksiä, mutta valitettavasti ne ovat sellaisia, että emme Kelasta pysty niihin vastaamaan.

Aikuiskoulutustukea haetaan Koulutusrahastosta, joten sitä koskevat kysymykset kuuluvat sinne. Lasten lukumäärä ja puolison tulot eivät vaikuta sen saamiseen - sen toki tiedän. Ja jos aikuiskoulutustukiaika ei riitä opintojen koko ajalle, opiskelija voi sen jälkeen hakea Kelasta normaalia opintorahaa (johon tulee huoltajakorotus) ja lainatakausta. Jos opiskelija saa Koulutusrahaston aikuiskoulutustukea, hän voi sen lisäksi hakea ja saada Kelasta opintolainan valtiontakauksen.

https://www.koulutusrahasto.fi/fi/etusivu/

Aikuisopintorahaa ei enää ole. Mainittu aikuiskoulutustuki korvasi sen.

Oppisopimuskoulutus ei myöskään ole asia, josta osaisimme Kelassa neuvoa. Lue lisää esim.

https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinno ... uskoulutus

Sama koskee opintovapaata. Netistä löytyy paljon tietoa opintovapaasta ja näyttäisi siltä, että varsinkin ammattiliitot opastavat sitä koskevissa kysymyksissä.

Ystävällisin terveisin Ilpo | Kela opintotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi

Avatar
karljohansson
Viestit:1
Liittynyt: 23 Joulu 2019, 17:56

Re: Aikuisopintotuki

Lukematon viesti Kirjoittaja karljohansson » 23 Joulu 2019, 18:06

Kela | opintotuki kirjoitti:
02 Heinä 2018, 10:58
Hei

Hyviä kysymyksiä, mutta valitettavasti ne ovat sellaisia, että emme Kelasta pysty niihin vastaamaan.

Aikuiskoulutustukea haetaan Koulutusrahastosta, joten sitä koskevat kysymykset kuuluvat sinne. Lasten lukumäärä ja puolison tulot eivät vaikuta sen saamiseen - sen toki tiedän. Ja jos aikuiskoulutustukiaika ei riitä opintojen koko ajalle, opiskelija voi sen jälkeen hakea Kelasta normaalia opintorahaa (johon tulee huoltajakorotus) ja lainatakausta. Jos opiskelija saa Koulutusrahaston aikuiskoulutustukea, hän voi sen lisäksi hakea ja saada Kelasta opintolainan valtiontakauksen.

https://www.koulutusrahasto.fi/fi/etusivu/

Aikuisopintorahaa ei enää ole. Mainittu aikuiskoulutustuki korvasi sen.

Oppisopimuskoulutus ei myöskään ole asia, josta osaisimme Kelassa neuvoa. Lue lisää esim.

https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinno ... uskoulutus

Sama koskee opintovapaata. Netistä löytyy paljon tietoa opintovapaasta ja näyttäisi siltä, että varsinkin ammattiliitot opastavat sitä koskevissa kysymyksissä.

Ystävällisin terveisin Ilpo | Kela opintotuki
Paljon kiitoksia!

Avatar
Kela | opintotuki
Viestit:32283
Liittynyt: 25 Syys 2014, 13:24
Paikkakunta: KELA

Re: Aikuisopintotuki

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | opintotuki » 27 Joulu 2019, 10:47

Hei!

Koulutusrahasto on muuttunut työllisyysrahastoksi 1.1.2019 alkaen. Aikuiskoulutustukeen liittyen voi nykyisin olla siis yhteydessä työllisyysrahastoon.

Ystävällisin terveisin
Elina | Kela opintotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi