Työkokeilu

Muuttuuko etuuden määrä palvelun ajaksi? Kuinka poissaolot vaikuttavat? Kysy ja keskustele työllistymistä edistävistä palveluista.

Valvoja: Kela | työttömyysturva

Avatar
Vieras

Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 27 Loka 2020, 18:00

Onko ihan laitaa, että työkokeilupaikassa työnantaja käskee täyttämään Kelan hakemukseen työkokeilussa olopäiviksi arkipäivät vaikka yksi viikon työkokeilupäivistä osuu kolme kertaa kuukaudessa lauantai päivän päälle ( ja sillä viikolla on siis yksi arkipäivä vapaapäivä, joka täytyy ilmoittaa työnantajan mukaan Kelalle kuitenkin työkokeilussaolopäiväksi ) koska Kela ei maksa työmarkkinatukea + kulukorvausta (9 € / pv) työkokeilussa olevalle kuin arkipäiviltä ? Eli onko siis oikein, että työkokeilussa olevan kuuluu antaa väärää tietoa ( valehdella suoraan sanottuna) hakemuksessaan Kelalle, jotta tämän avulla työnantaja saa ilmaisia työntekijöitä tekemään myös lauantaivuoroja arkipäivien lisäksi ? Onko työkokeilussa olevalla mahdollisuus kieltäytyä moisesta valehtelusta, sillä hakemuksen lopussahan pitää kuitata antamansa tiedot oikeiksi ja sitä se ei mielestäni tasan ole, jos siihen tietoisesti väärää tietoa siis laitan ? Vai palkitaanko työkokeilussa oleva karenssilla ja työmarkkinatuen katkaisulla jos hän kieltäytyy valehtelemaan Kelalle niin kuin työnantaja häntä neuvoo tekemään ?

Avatar
Kela | työttömyysturva
Viestit:15394
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 15:11

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | työttömyysturva » 28 Loka 2020, 15:02

Hei!

Työmarkkinatuki voidaan maksaa työkokeilun ajalta, vaikka työ olisi viikonloppunakin, eikä työtä olisi kaikkina arkipäivinä. Kulukorvaus maksetaan vain työkokeilun osallistumispäiviltä, kuitenkin enintään 5 päivältä viikossa. Ilmoita siis todelliset osallistumispäivät.

Ystävällisin terveisin
Hanna | Kela työttömyysturva
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi

Avatar
Vieras

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 28 Loka 2020, 16:27

Siis käsitinkö nyt oikein, että kun olen työkokeilussa en täytä hakemusta niin kuin työnantaja käski tehdä vaan merkitsen työkokeilupäiväksi hakemukseen myös lauantain jos silloin työkokeilupäivä on ja jos arkipäivänä esim keskiviikkona on vapaapäivä merkitsen siihen työtön (muut 4 arkipäivää viikossa työkokeilussa) ?

Avatar
Vieras

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 28 Loka 2020, 18:33

Käsitit aivan oikein.

Avatar
Kela | työttömyysturva
Viestit:15394
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 15:11

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | työttömyysturva » 29 Loka 2020, 08:49

Hei!

Kyllä ymmärsit oikein.

Ystävällisin terveisin
Hanna | Kela työttömyysturva
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi

Avatar
Vieras

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 02 Marras 2020, 10:31

Kannattavaahan se tietty on työnantajalle työkokeilulaiset, jotka tekevät ilta- ja viikonloppuvuoroja :)

Avatar
Vieras

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 11 Marras 2020, 16:13

Miksi tässäkin asiassa Kela antaa niin ristiriitaista tietoa ??? palautin hakemuksen kuten tässä ketjussa Kelan täti neuvoi ja hupsis vaan : Hakemus meni käsittelyyn tuon lauantaiksi merkityn työkokeilupäivän vuoksi !! Soitin Kelaan ja siellä toinen Kelan täti kertoi, että juu ilman muuta on hakemukseen aina merkittävä juuri ne viikon päivät työkokeilupäiviksi, jotka ne ovat todellisuudessa olleet ja jos päivä / päivät osuvat la-su kohdalle niin hakemus menee aina MANUAALISEEN käsittelyyn ja voi olla, että sitä ei ehditä tekemään heti hakemuksen saavuttua vaan maksu saattaa viivästyä viikon verran kauemmin kuin että jos työkokeilupäivät olisivat hakemuksessa kaikki arkipäiviä. Kun kauhistelin tätä totaalista mahdollista rahan viivästystä tuon yhden päivän vuoksi niin hän sanoi : Kannattaa laittaa edellisestä rahasta säästöön sen verran, että pärjää tuon mahdollisen extra viikon ! Just joo, näin on tietty sellaisen ihmisen helppo sanoa, joka ei itse kitkuttele näillä tuloilla kuin minä.
laitoin viestiä Kelaan asiasta niin sieltä taas toinen Kelan täti kirjoitti, että laita aina vain arkipäiviksi työkokeilussa olopäivät vaikka olisitkin ollut niissä la-su myös niin saat maksun tilillesi aina hakemuksen jättöpäivän jälkeen toisena arkipäivänä ja tiedät aina tarkkaan koska rahasi saat. Niin että silleen sitten .... yksi täti sanoo yhtä ja toinen toista :) :)

Avatar
Vieras

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 11 Marras 2020, 17:55

Todelliset päivät pitäisi ilmoittaa, mutta jos haluaa automaattisen maksun, niin laittaa ma-pe.

Avatar
Epätietoinen85
Viestit:114
Liittynyt: 02 Maalis 2017, 06:08

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Epätietoinen85 » 12 Marras 2020, 07:23

Työkokeilussa ilmoitetaan kelalle ne päivät jotka olet oikeasti työkokeilupaikalla ollut/työkokeilua suorittanut, kuitenkin niin että olet velvollinen osallistumaan työkokeiluun vain niinä päivinä/aikoina jotka olet te toimiston kanssa sopinut ( sopimus työkokeilusta työpaikalla ). Mikäli työkokeilu paikka alkaa vaatimaan jotain joustoja/muutoksia työaikoihisi niin voit vedota tehtyyn sopimukseen ja ottaa tarvittaessa yhteyttä te virkailijaasi. Kyseessähän ei ole mikään oikea työsuhde ( vaikka usein pomot näin kuvittelevat ) ethän saa edes palkkaa, työterveyshuoltoa, lomat ja liiton päivät eivät kerry yms. Olet työkokeilupaikallesi täysin ilmaista työvoimaa ( 9 euron kulukorvaus ei ole mikään palkaksi miellettävä etuus vaan tarkoitettu lähinnä korvaamaan työkokeilupaikkaan kulkemisesta syntyvät kulut ) ja tästä on ihan hyvä pomoa välillä muistuttaa mikäli hän alkaa kohtelemaan sinua niin kuin olisit hänellä "oikeasti" työsuhteessa. Mikäli olet sairauden takia pois työkokeilusta niin jopa näin korona aikana on syytä hankkia aina sairaslomatodistus ettei tule myöhemmin ongelmia. Kun olet sairauden takia pois työkokeilusta ja sinulla on sairaislomatodistus niin näitä päiviä ei tarvitse korvata työkokeilupaikalle mitenkään ( tälläistäkin tiedän työkokeilupaikan vaatineen). Työkokeilua voi tosiaan suorittaa viikonloppuisin ja käsittääkseni vaikka öisin ( esim vuorotyö ) mikäli olet näin te toimiston kanssa sopinut. Kaikkia sopimuksia kannattaa aina lukea kuin "piru raamattua" ennen kuin niihin puumerkkinsä vetäisee.

Avatar
Kela | työttömyysturva
Viestit:15394
Liittynyt: 20 Huhti 2015, 15:11

Re: Työkokeilu

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | työttömyysturva » 12 Marras 2020, 14:51

Hei!

Pahoittelut, että olet saanut ristiriitaista tietoa.

Työttömyysajanilmoitus tulisi täyttää sen mukaan miten olet ollut työkokeilussa. Jos työkokeilupäivät ovat viikonloppuna, tulisi ne merkitä ilmoitukseen todenmukaisesti.

Ystävällisin terveisin
Niina | Kela työttömyysturva
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi