Kuntoutustuen hakeminen, kun eläkettä ei edellä työ jne.

Valvoja: Kela | eläke-etuudet

Kirjoittaja TSi 11 Heinä 2018, 12:02
Olen hakemassa kuntoutustukea. 7002-lomakkeen kohdassa 4. kysytään koulutuksesta ja työstä. En ole ennen nykyistä sairastumistani ja työkyvyttömyyttäni ennen tehnyt työtä, vaan opiskellut. Ensin olin opintotuella, sitten jäin sairauspäivärahalle ja suoritan nyt opintojani kuntoutusrahalla loppuun, jonka jälkeiselle ajalle haen kuntoutustukea. Tätä edeltävä työ- ja opiskeluhistoriani on rikkonainen ja sisältää mm. useita pitkiä sairauslomia. Edellinen työsuhteeni on vuodelta 2013 ja se on viikon mittainen keikkatyö. Pitääkö minun silti kirjata se viimeisimmäksi työkseni, vaikka sen sisältö, ajankohta jne. ei ole nykyisen työkykyni ja tilanteeni kannalta mitenkään relevantti? Työkykyarvioni on tehty näiden opintojen ja niistä suoriutumisen perusteella.

Viitaten kohtaan 5.: lasketaanko kuntoutusrahalla opiskelu työhönpaluun mahdollisuuksien selvittelyksi? Minulle ei ole tehty mitään ammatillisia kuntoutusselvityksiä tai -kartoituksia, sillä kuntoutusrahaa on haettu jo aloitettujen opintojen loppuunsuorittamiseksi. Olen ollut kuitenkin tänä aikana ottanut osaa hoitoihin, jotka ovat olleet kesken ja tavannut lääkäriä jne. Näistä on kirjoitettu B-lausunnossa ja toisessa liitteessä, jonka olen liittämässä hakemukseen.

Kuntoutussuunnitelmaan sisältyy tällä hetkellä ostopalveluterapia ja osa-aikatyön aloittaminen (alkaa hieman valmistumisen jälkeen). Sen tuntimäärä on hyvin niukka, max. 15,5 h viikossa. En ole siis täystyökykyinen, mutta kuntoutusmahdollisuuksia on ikään kuin katsottu ja sovittu.
Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet 11 Heinä 2018, 13:53
Hei TSi,

Sinun kannattaa selvittää kuntoutustukihakemuksessasi tilannettasi mahdollisimman tarkasti. Kerro työ- ja opiskeluhistoriastasi työkyvyttömyytesi kannalta oleellisia tietoja. Voit mainita myös kuntoutusrahalla opiskelusta. Hakemuksen käsittelyssä arvioidaan kokonaistilannettasi, ja lääkärinlausunnon lisäksi käsittelyssä katsotaan hakemuksessasi antamaa selvitystä työkyvyttömyydestäsi. Jos hakemuksen käsittelyssä tarvitaan lisätietoa, Kelasta otetaan sinuun yhteyttä.

Ystävällisin terveisin
Hilja | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi
Vastaa