Palvelutalossa asuvan omistusasunnon myynti

Valvoja: Kela | eläke-etuudet

Kirjoittaja Tkuliini 10 Loka 2018, 20:23
Hei
Vanhempani muuttivat palvelutaloon ja nyt olisi aika myydä omistusasunto. He haluavat lahjoittaa perillisille jonkun verran. Jos heidän tililleen jää rahaa myynnistä, vaikuttako se hoitolaitosmaksuihin ja muihin kelan etuuksiin esim. hoivatukeen. Vai kannaatko lahjoittaa kaikki, kuten isäni ehdotti?
Kirjoittaja Vieras 10 Loka 2018, 21:51
Eläkkeensaajan hoitotuki on riippuvaista avun tarpeesta ja määrästä, siihen eivät tulot vaikuta.
Eläkkeensaajan asumistukeen sen sijaan vaikuttavat sekä tulot että omaisuus. Toisaalta eläkeläinen ei voi lahjoittaa omaisuuttaan poiskaan, sillä se voidaan katsoa tahalliseksi yritykseksi vaikuttaa siihen, että yrittää saada omaisuusrajaa alemmaksi saadakseen asumistukea. Näissä tilanteissa Kela katsoo, että henkilöt ovat itse aiheuttaneet omilla toimillaan tahallisesti tilanteensa muuttumisen ja asumistuki voidaan perua kokonaan.
Julkisen sektorin palvelutaloissa hoiva-avun maksut määräytyvät bruttotulojen mukaan. Omaisuus ei vaikuta niihin.
Toimeentulotukeen taas vaikuttaa kaikki tulot ja omaisuus.
Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet 11 Loka 2018, 08:43
Hei, Tkuliini!

Tulot ja omaisuus eivät vaikuta eläkettä saavan hoitotukeen.

Omaisuus ei vaikuta palvelumaksuihin, kuten edellä on neuvottu.

Eläkkeensaajan asumistukeen vaikuttavat bruttotulot sekä omaisuus. Omaisuusraja pariskunnalta on 26 240 €. Omaisuusrajan ylittävästä osuudesta huomioidaan 8 % lisätuloksi.

Voitte arvioida asumistuen määrää laskurilla syöttämällä tiedot bruttotuloista, omaisuudesta, mahdollisista veloista sekä asumiskustannuksista.

www.kela.fi/elakkeensaajan-asumistuki-tulojen-vaikutus

Ystävällisesti
Susanna | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi
Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet 12 Loka 2018, 09:09
Hei Leno!

Et voi saada kansaneläkkeenä maksettavaa työkyvyttömyyseläkettä, jos työeläkkeesi ylittää kansaneläkkeen tulorajan. Tuloraja on yksin asuvalla 1299,88 euroa/kk ja avio- tai avoliitossa olevalla 1157,71 euroa kuukaudessa. Tulorajoissa huomioidaan bruttomääräinen eläke.

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin
Hilja | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi
Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet 12 Loka 2018, 14:17
Hei Tkuliini!

Tähän en valitettavasti osaa kantaa ottaa.

Sinun kannattaa tiedustella siitä miten palvelumaksut määräytyvät taholta josta olisitte mahdollisesti palvelua ostamassa.

Ystävällisesti
Satu | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi
Kirjoittaja Vieras 12 Loka 2018, 15:36
Se miten palveluasumisen maksu määräytyy riippuu miten palveluasumiseen on päädytty. Itse sinne hakeutuneena kaikki maksut on maksettava itse ja tuolloin voi olla edessä omaisuuden realisointi, jotta pystyy maksamaan maksut. Jos taas on kunnan ostopalveluna siellä, maksaa saman kuin kunta veloittaisi asiakasmaksua omissakin yksiköissään. Kolmas vaihtoehto on kunnan palvelusetelillä.
Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet 15 Loka 2018, 09:30
Hei!

Kiitos kommentistasi.

Tosiaan palvelumaksun määräytymistä kannattaa tiedustella tarkemmin taholta, jolta palvelua oltaisiin ostamassa, kuten Satu jo kertoikin.

Ystävällisin terveisin
Tiina | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi
Vastaa