Ylijäämä ja täydentävä toimeentulotuki

Valvoja: Kela | toimeentulotuki

Kirjoittaja Vieras 25 Tammi 2018, 09:45
Hei,

Olen opiskeleva yksinhuoltaja ja olen saanut lasten harrastusmenoihin pitkäaikaisesti toimeentulotukea kunnalta. Hain syksyllä toimeentulotukea ja se hylättiin laskelman jäädessä plussalle. Hain samalla täydentävää toimeentulotukea lasten harrastekuluihin. Kunta ei myöntänyt täydentävää tukea, koska laskelmani oli Kelassa plussalla ja tämä laskelman yli jäävä summa tulisi kohdistaa harrastemaksuihin. Olin asiasta puhelimitse yhteydessä Kelaan ja kysyin, kuinka ylijäämä katsotaan seuraavassa kuussa. Asiakaspalvelija kertoi minulle, että harrastemenot eivät ole toimeentulotukeen kuuluva meno ja laskelman ylijäämä siirretään kokonaisuudessaan seuraavan kuukauden tuloksi, mikäli haen Kelasta toimeentulotukea. En hakenut enää syksylle toimeentulotukea, koska en edellä mainitun tilanteen takia olisi sitä saanut. Mielestäni kyseessä on toimeentulotukeen liittyvä epäkohta, mitä tulee viedä eteenpäin. Mihin voin olla asiassa yhteydessä? Voitteko Te myös viedä asiaa eteenpäin? Sama raha ei voi olla kuussa X käytettävissä harrastuksiin ja edelleen kuussa Y perustoimeentulotukeen.

Asiakaspalvelija myös kertoi, että saamani veronpalautus (n. 400 euroa) katsotaan pääsääntöisesti kahden kuukauden tuloksi vieritysten vuoksi, enkä olisi oikeutettu toimeentulotukeen joulu-tammikuussa. En ole tälle ajalle hakenut toimeentulotukea. Uutta tietoa puhelussa sain, että vieritettävästä ylijäämästä tulee vähentää perheellisellä 100 euroa kuukausittain. Näin ei ole toimittu aiemmin kohdallani, josta olen tehnyt oikaisupyynnön. Joulukuussa minulle tuli 200 euroa lasten harrastusmaksuja ja seuraavat yli 200 euroa ovat maksussa helmikuussa. Olenko tuolloin jo oikeutettu tukeen, etteivät veronpalautuksen enää vaikuta?
Kirjoittaja Kela | toimeentulotuki 25 Tammi 2018, 15:01
Hei!

Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi.

En voi ottaa kantaa sosiaalitoimen päätökseen täydentävästä tuesta. Kerrot että heidän näkemyksen mukaan ylijäämää voit käyttää harrastusmaksuihin ja tämän vuoksi päätöksensä on kielteinen. Kuitenkin perustoimeentulotuessa on omat määritelmänsä. Se on viimesijainen etuus jonka tarkoitus on turvata perustarpeet kuten ruoka, vaatteet ja asuminen. Sosiaalitoimisto antaa päätökset täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta harkintansa mukaan.

Toimeentulotuen perusosaan lasketaan kuuluvaksi tietyt menon kuten vaatteet, julkinen liikenne ja netti. Myös aiemmin mainitut harrastusmenot kuuluu osaksi perustoimeentulotuen perusosaa. Tämän vuoksi ylijäämää ei lasketa olevan tarkoitettu jollekin tietylle menolle. Nyt kunta päätti hylätä hakemuksesi vedoten ylijäämään. Tämä ei kuitenkaan muuta perustoimeentulotuen ohjeistusta. Sen mukaan harrastusmaksut ovat osa perusosaa.

Ystävällisesti
Katariina | Kela toimeentulotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi
Kirjoittaja Vieras 04 Joulu 2018, 15:32
KelaKatariina mainitsi TTT olevan viimesijainen tuki jolla turvataan perustarpeet. Mutta jos ylijäämä on niin suuri ettei laskelman jälkeen TTT enää turvaa perustarpeita eikä kunta myönnä täydentävää ylijäämän takia niin eikö silloin kela ja kunta ole laiminlyönyt tämän asiakkaan oikeuden turvata oma toimeentulo ?
Kirjoittaja Vieras 04 Joulu 2018, 16:13
Jos on ylijäämää toimeentulotuessa vaikka joulukuulle ja maksaa joulukuussa lasten harrastusmenoja niin ettei tuota ylijäämää ole enää tammikuulle käytettävissä niin silloin joulukuun ylijäämää ei siirretä enää tammikuulle.

Kannattaa aina hakemuksessa selittää asia ja laittaa uusin tiliote sekä ne lasten harrastumenojen maksukuitit liitteeksi niin asia on kelankin tiedossa päätöstä tehtäessä.
Kirjoittaja vevi1986 05 Joulu 2018, 11:21
Vieras kirjoitti:KelaKatariina mainitsi TTT olevan viimesijainen tuki jolla turvataan perustarpeet. Mutta jos ylijäämä on niin suuri ettei laskelman jälkeen TTT enää turvaa perustarpeita eikä kunta myönnä täydentävää ylijäämän takia niin eikö silloin kela ja kunta ole laiminlyönyt tämän asiakkaan oikeuden turvata oma toimeentulo ?

Vastausta odotellessa
Kirjoittaja vevi1986 06 Joulu 2018, 19:55
Eli onko näin kun kela ei noudata lakia näinkin selvässä asiassa niin asia painetaan villasella ja oiskaisuvaatimusta tuskin käsitellään koskaan. Sitten ihmetellään että miksi nämä vaikeassa tilanteessa olevat ihmiset eivät hae apua kunnalta, kun totuus on se että voit saada apua kunnalta vain jos TTT on käsitelty ja siitä vähennetty leikattu osuus, kunta perustelee ettei ole oikeutettu maksamaan täydentävää vaan pitää hakea kuntouttavaan ym toimintoihin. Sitten jos olet asunnoton niin et olosuhteidentakia kykene osallistumaan kuntouttavaan. Sitten Sirkka romanova tarvitsee uuden kuivausrummun niin kunnan johtava työntekijä antaa rahat siihen ja kysyy viellä että onko telkkari tarpeeksi suuri ja hyvä että kuulet arabian uutiset vaikka kuivausrumpu pitää ääntä kodinhoitohuoneessa. Eli kunta ei auta kodittomia ja tulottomia kelan 100€ TTT asiakkaita vaan paapoo näitä ei-kantasuomalaisia. Myös asunnot menee näille ja suomenkansalaiset jätetään omanonnennojaan. Kunta vähätvälittää syrjäytyineistä asiakkaistaan jotka eniten apua tarvitsevat, moni näistäkin koittaa selviytyä päihdeongelmista ja kun tepsahdetaan tai tehdään rikoksia kunta juhlii että päästiinpä siitä kiusankappaleesta taas eroon. Ma menen paikalliseen sossuun , otan 2 telaria eli xanoria oluen puusterilla ja lähden vasta kun saan selityksen miksi kunta ei auta ongelmissa olevaa ihmistä tai sitten lähden maijan peräpäässä. Paimio Sosiaalitoimi varautukaa avautumiseen alkuviikolla ja parempi olla lainpitävä selitys tälle ******** 30€ maksusitoomukselle jolla pitäisi asunnottomana pärjätä 21päivää. Vankila oilis paras paikka koska jos ketään ei auta niin ennenpitkää ajaudun taas rikostentielle
Kirjoittaja Kela | toimeentulotuki 07 Joulu 2018, 15:39
Hei!

Jos perustoimeentulotukeen ei ole tullut oikeutta ylijäämän vuoksi eli tulot ovat menoja suuremmat, voi sen jälkeen olla yhteydessä kunnan sosiaalitoimeen ja selvittää oikeuden täydentävään tai ehkäisevään toimeentulotukeen.

Perustoimeentulotuki on siis Kelan viimesijaisin etuus. Mutta, mikäli siitä annetaan hylätty, on vielä mahdollista hakea täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea kunnasta.

Ystävällisin terveisin
Taru | Kela toimeentulotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi
Vastaa