Re: Muuttaminen työttömänä

Voinko saada toimeentulotukea asumismenoihin? Mitä jos rahani eivät riitä elämiseen? Voiko Kelasta saada vuokravakuuden? Kysy ja keskustele eri menojen vaikutuksesta toimeentulotukeen.

Valvoja: Kela | toimeentulotuki

Avatar
Laura 20
Viestit:2
Liittynyt: 09 Marras 2019, 23:09

Re: Muuttaminen työttömänä

Lukematon viesti Kirjoittaja Laura 20 » 09 Marras 2019, 23:25

Täytin juuri 20 vuotta ja asun vielä vanhempien luona. Työttömyystukea saan pienennettynä. Olen valmistunut ammattiin kohta 2 vuotta sitten ja töitä on löytynyt hyvin vähän ja nekin työt mitä on ollut olen ollut vuokrafirman kautta, jonka vuoksi ei pidempiaikaista ole löytyt. Tällä hetkellä olen taas työttömänä, mutta ikää alkaa olla jo sen verran, että haluaisin vanhempien nurkista pois ja huomaan, että hekin alkavat olla sitä mieltä että olisi aika alkaa rakentaa sitä omaa elämää.
Kysymykseni onkin, että onko kelalta mahdollisuutta saada vuokravakuutta, kun muuttaisin tämänhetkisen kaupungin sisällä? Sillä ei mitenkään onnistu samaan aikaan yrittää kerätä pinistä tuloista kasaan summaa että pääsisi muuttamaan, kun samalla haluaa tukea vanhempia edes vähän taloudellisesti.
Siirretty työttömyysturvapalstalta

Avatar
Vieraana

Re: Muuttaminen työttömänä

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieraana » 10 Marras 2019, 00:12

Itsenäistyminen ei ole riittävä syy saada vuokravakuutta toimeentulotuesta.

Avatar
Kela | toimeentulotuki
Viestit:11298
Liittynyt: 30 Marras 2016, 11:47

Re: Muuttaminen työttömänä

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | toimeentulotuki » 12 Marras 2019, 08:39

Laura 20 kirjoitti:
09 Marras 2019, 23:25
Täytin juuri 20 vuotta ja asun vielä vanhempien luona. Työttömyystukea saan pienennettynä. Olen valmistunut ammattiin kohta 2 vuotta sitten ja töitä on löytynyt hyvin vähän ja nekin työt mitä on ollut olen ollut vuokrafirman kautta, jonka vuoksi ei pidempiaikaista ole löytyt. Tällä hetkellä olen taas työttömänä, mutta ikää alkaa olla jo sen verran, että haluaisin vanhempien nurkista pois ja huomaan, että hekin alkavat olla sitä mieltä että olisi aika alkaa rakentaa sitä omaa elämää.
Kysymykseni onkin, että onko kelalta mahdollisuutta saada vuokravakuutta, kun muuttaisin tämänhetkisen kaupungin sisällä? Sillä ei mitenkään onnistu samaan aikaan yrittää kerätä pinistä tuloista kasaan summaa että pääsisi muuttamaan, kun samalla haluaa tukea vanhempia edes vähän taloudellisesti.
Siirretty työttömyysturvapalstalta
Hei, Laura 20!

Vuokravakuus ja muuttoraha voidaan myöntää osana perustoimeentulotukea. Ennakkopäätöstä emme voi antaa, vaan oikeus etuuteen tutkitaan hakemuksen ja tarvittavien liitteiden perusteella.

Vuokravakuuden yleisistä myöntöedellytyksistä ja hakemisesta voit lukea verkkosivuilta: www.kela.fi/toimeentulotuki-vuokravakuudet.

Ystävällisesti
Susanna | Kela toimeentulotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi