Miksi kela viivästyttää päätöksiä?

Valvoja: Kela | toimeentulotuki

Kirjoittaja Aurora1999 07 Helmi 2019, 01:33
Ihan oikeasti olen laittanut hakemuksen käyntiin 20.01.2019 helmikuuksi. Viikon päästä käskivät lähettää liiteiitta 28.01.2019 ja lähetin heti samana päivänä. Sivulla luki, että liiteitä voi lähettää 05.02.2019 asti. Soitin sinä päivänä asiointipalveluun ja sanoivat että keskiviikkona 06.09.2019 päätös tulisi olla ratkaistuna sillä se ratkaistaan kuulema seitsemäntenä päivänä. En ole kyllä saanut minkäänlaista päätöstä tästä ja olen lähettänyt vaikka kuinka monta viestiä mutta ei kukaan vastaa. Ei ole kivaa elää joka päivä hermona kun ei tiedä milloin rahat tulee. Siis kun pitäisi vielä maksaaa vuokrakin. Ei ne vuokranantajat ikuisuuksia odota rahoja ja kyllä se raivostuttaa sitten jos kelan syystä rahat ei saada maksettua. Lisäksi ei 40 eurolla voi elää kolme ihmistä, kun pieni lapsukainen tarvitsee vaippoja maitoa ja vaikka mitä. Mikä tässä nyt viivästyttää? alan olla ihan oikeasti uupunut tästä asiasta ja kohta pitäisi laittaa hakmeus marraskuulle. Aion kyllä laittaa ihan pian jotta ei taas tuu tälläisiä ongelmia. Me olemme ihmisiä joilla ei ole muita varoja, joten ihan oikeasti ottakaa enenmmän huomioon. Ei kukaan voi elää niin pienellä rahamäärällä kun rahat ovat loppu. Ei ne riitä mihinkään.
Kirjoittaja annaylos 07 Helmi 2019, 10:00
sama homma.. jätin toimeentulotukihakemuksen 21.1.2019.. eka päätös piti olla kuun lopussa, siitä puuttui kaksi liitettä jotka lähetin sitten heti viestin jälkeen. mutta viivästyi niin että piti lähettää 6.2 mennessä.. vieläkin lukee että voit jättää liitteitä annettuun päivämäärään asti.. mikä ihme niillä kestää??!! asia pitäs hoitaa niinku nyt.. (kyllä nyt on niin vihanen)
Kirjoittaja Kela | toimeentulotuki 07 Helmi 2019, 13:10
Hei Aurora1999!

Laitoinkin juuri toiseen viestiketjuun kommenttia asiaasi liittyen. Hyvä että otit yhteyttä puhelimitse. Toivottavasti asiasi etenee pian.

Terveisin
Riikka | Kela toimeentulotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta http://www.kela.fi/asiointi
Kirjoittaja Vieras 08 Helmi 2019, 20:08
Köyhiä vihaavat sosiopaattinarsistit alkaneet voimafantasioida täydellä voimalla näköjään. Eikun jatkuvaa yhteyttä niitten esimiehiin ja esimiesten esimiehiin, eiköhän saadaa sosiopaateille siirto muihin vähemmän vastuullisiin tehtäviin taikka ihan potkut heille!
Kirjoittaja Vieras 09 Helmi 2019, 22:30
Aurora1999 kirjoitti:Ja kannattaa soittaa niille. Minä soitin äsken ja kerroin et nyt rahat ei riitä ja sanoivat että kyllä sen olisi pitänyt tulla jo kun on kahdeksas päivä menossa. Laittoovat sitten viestiä et nyt on kiire. Ehkä se päätös tehdään tänään toivottavastii.


Ei kannata. yritetty on. jos jättää soittopyynnön, kun siellä vastaavat eivät tiedä hölkäyksen pöläystä. niin soittopyyntöihin ei vastata.

lisäselvitykset on lähetty jo 10 päivää sitten. Ei edelleenkään päätöstä. eikä mitään muutakaan viestiä. että hyvää päivää nyt sitten taas.

Kolmatta vuotta mennään Kelan toimeentulotuen kanssa. mitään eivät ole oppineet.
Kirjoittaja ellinoora2000 10 Helmi 2019, 03:04
Minulla aivan sama juttu. Hakemuksen lähetin tammikuun viimeisellä viikolla ja liitteitä sai toimittaa 6.2. saakka. Ei mitään päätöstä. Uhataan hylätä kun puuttui helmikuun ansiosidonnaisen päivärahan maksuilmoitus. En ole pystynyt edes päivärahaa hakemaan ennen puolta väliä kuukautta. Tammikuun päätös kyllä pystyttiin tekemään päivärahapäätöksen perusteella eikä ollut mitään ongelmaa. Päivärahahan pysyy samana joka päivältä kun päätös on liitossa kerran tehty. Miksi päätöstä ei saada tehtyä??????
Kirjoittaja Aurora1999 10 Helmi 2019, 19:07
Joo ne kyllä osaavat raastaa hermoja. Minulle kuitenkin sattui olemaan tosi mukava nainen kun sotin kelaan ja hän kysyi kuinka paljon meillä oli rahaa jäljellä. Kertoin lisäksi että vuokra olisi maksamatta ja hän laittoi viestin että asia on kiireellinen. Minulle sitten soitettiin kelalta ja sanottiin, että päätös tulee huomenna (eli lauantaina) saamme rahat nyt tiistaina. Mutta kyllä oli ärsyttävä odottaa.
Vastaa