eläkkeensaajan hoitotukea

Voinko saada hoitotukea? Miten saan eläkeläisalennusta? Voinko saada lapsikorotusta?

Valvoja: Kela | eläke-etuudet

Avatar
voiko

eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja voiko » 09 Touko 2017, 20:53

saada eri sairauden perusteella kuin millä perusteella eläke on myönnetty?jos esim eläke on myönnetty psyykkisen sairauden perusteella ja hoitotukea haetaan somaattisen sairauden perusteella

Avatar
Kela | eläke-etuudet
Viestit:5408
Liittynyt: 03 Marras 2015, 10:23

Re: eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet » 10 Touko 2017, 14:53

Hei voiko

Hoitotukea voidaan myöntää eri sairauden perusteella. Hoitotuen saaminen edellyttää, että henkilön toimintakyky on heikentynyt yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan. Toimintakyvyn heikentymisellä ei tarkoiteta työkyvyn heikentymistä. Pelkkä avuntarve esimerkiksi kotitaloustöissä tai asioiden hoidossa ei oikeuta hoitotukeen.

Etuuden myöntäminen edellyttää lisäksi säännöllistä

• avuntarvetta esim. henkilökohtaisissa toiminnoissa, esimerkiksi peseytymisessä ja
pukeutumisessa.
• ohjauksen tai valvonnan tarvetta, esim. silmälläpitoa arjen eri toiminnoissa.

Eläkettä saavan hoitotuki on porrastettu kolmeen ryhmään avuntarpeen tai ohjauksen ja valvonnan tarpeen mukaan. Toimittamalla hakemus ja lääkärin c-lausunto oikeus etuuteen tutkitaan.

Terveisin

Margit | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi

Avatar
Vieras

Re: eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 10 Touko 2017, 19:26

onko tuki muuttunut viime vuosina. ennenhän sitä myönnettiin jos oli kuluja eli kuitteja vastaan myös kotityöhön eikö vain?

Avatar
Kela | eläke-etuudet
Viestit:5408
Liittynyt: 03 Marras 2015, 10:23

Re: eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet » 11 Touko 2017, 15:21

Hei Vieras!

Kiitos kysymyksestä.

Eläkettä saavan hoitotuki -etuutta koski 1.6.2015 vammaisetuus lakimuutos.
Tämän lakimuutoksen jälkeen erityiskustannukset voivat korottaa perushoitotuen korotetuksi hoitotueksi. Eli jos asiakkaalla syntyy oikeus perushoitotukeen ja sairaudesta aiheutuvat erityiskustannukset ovat vähintään korotetun hoitotuen verran kuukausittain. Muutoksia tuli myös huomioitaviin erityiskustannuksiin.

Voit lukea näihin asioihin liittyen http://www.kela.fi/elaketta-saavan-hoitotuki_maara ja http://www.kela.fi/elaketta-saavan-hoitotuki_erityiskustannukset

Tärkeää on täyttää eläkettä saavan hoitotuki hakemus mahdollisemman tarkkaan.

Keväisin terveisin

Tuula | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi

Avatar
Vieras

Re: eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja Vieras » 16 Kesä 2017, 15:19

mutta siis erityiskustannusten takia ei hoitotukea voida enää myöntää?vai aavun tarveon riittävä ja tarvitsee apua henkilökohtaissa toiminnoissaan voi saada hoitotukea?

Avatar
Vain

Re: eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja Vain » 18 Kesä 2017, 10:33

Vain Jos voi riittavan avuntarpeen perusteella saada perushoitotukea niin on oikeutettu ylipaataan htukeen?

Avatar
Kela | eläke-etuudet
Viestit:5408
Liittynyt: 03 Marras 2015, 10:23

Re: eläkkeensaajan hoitotukea

Lukematon viesti Kirjoittaja Kela | eläke-etuudet » 19 Kesä 2017, 15:28

Hei Vieras ja Vain!

Kiitos kysymyksestä.

1.6.2015 lakimuutoksen jälkeen erityiskustannukset voivat korottaa vain perushoitotuen/perusvammaistuen korotetuksi hoitotueksi/vammaistueksi. Eli erityiskustannuksilla ei voi yksistään hakea eläkettä saavan hoitotukea/vammaistukea.

Kesäisin terveisin

Tuula | Kela eläke-etuudet
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi