Asumistukea 16-vuotiaalle

Valvoja: Kela | opintotuki

Kirjoittaja Vieras 14 Touko 2019, 15:25
Kela | opintotuki kirjoitti:Hei isoäiti1!

Alaikäisellä tulee olla tuloja niin, että hänen voidaan katsoa itsenäisesti elättävän itsensä. Alle 17-vuotias ei voi saada opintorahaa ja vanhempien tulojen puolesta ei esittämässäsi tilanteessa ole mahdollisuutta lainantakaukseenkaan. Mikäli opiskelijalla ei ole ansiotuloja, ei asumistukeen ole oikeutta.

Terveisin
Eveliina | Kela opintotuki


Kysyjälle on annettu edellä virheellisiä vastauksia. Todellisuudessa 16-vuotiaan kohdalla voi niin haluttaessa vaihtaa lapsilisän opintorahaan. Opintorahan saaminen puolestaan antaa oikeuden yleiseen asumistukeen.

Vaikka useat Kelan työntekijät luulevat, että alle 17-vuotias ei voi saada opintorahaa, se väite ei pidä paikkaansa. Asia on tarkastutettu kysykelasta -foorumilla pari kertaa viimeisen vuoden aikana, ja Kelasta on jo useita kertoja vahvistettu, että myös 16-vuotiaan on mahdollista saada opintorahaa, kunhan tätä koskeva lapsilisä vain lakkautetaan. Miksi asian selvittely ei muuta sen jälkeen annettavaa neuvontaa, vaan virheellistä neuvontaa yhä jatketaan tuon asian kohdalla?

Alla on linkki erääseen aiempaan kysykelasta -foorumin ketjuun, jossa ensin Kelan edustaja väitti, että 16-vuotias ei voisi saada opintorahaa, mutta jossa selvittelyjen jälkeen Kelan vastaus muuttui, ja kuului lopulta näin:

"Asia on tosiaan niin, että jos perhe pyytää lakkauttamaan lapsilisän, voi alle 17-vuotias opiskelija saada opintorahaa. Lapsilisän maksaminen estää opintorahan saamisen."
viewtopic.php?f=29&t=18431&start=30
Kirjoittaja Vieras 14 Touko 2019, 15:37
Virheellisiä väitteitä alle 17-vuotiaan mahdollisuudesta opintorahan saamiseen on esitetty Kelan neuvojien viesteissä 14 Touko 2019 ("Olet alle 17-vuotias, et asu vanhempasi luona etkä voi saada opintorahaa, koska sinusta maksetaan lapsilisää." - mikä ei pidä paikkaansa, sillä lapsilisän nostaminen on vapaaehtoista, ja koska sen lakkauttamalla voi saada oikeuden opintorahaan), viestissä 17 Tammi 2019 ("Opintorahaa et voi vielä saada koska sinusta maksetaan vielä lapsilisää. 17-vuotiaana voit hakea myös opintorahaa." - sama syy), sekä viestissä 25 Elo 2017 ("Alle 17-vuotias ei voi saada opintorahaa" - sama syy).

Osalta nuorista voi jäädä asumistuet saamatta sen takia, että alle 17-vuotiaiden opintorahan saamisen ehdoista kerrotaan asiasta kysyville toistuvasti virheellisesti.
Kirjoittaja Kela | opintotuki 16 Touko 2019, 10:57
Hei!

Kiitos palautteesta!

Asiaa on selvitetty viime talvena ja kiinnitämme jatkossa huomiota tähän asiaan.

Vanhoja kysymyksiä ja vastauksia lukiessa on hyvä muistaa että lait ja ohjeet päivittyvät. Silloiset vastaukset eivät siis aina vastaa tämän hetkistä tilannetta.

Ystävällisin terveisin
Eveliina | Kela opintotuki
Kelan sähköiset asiointipalvelut löydät osoitteesta www.kela.fi/asiointi
Vastaa